Puheita ja kirjoituksia Kurikka

15.12.07 Kurikan kaupunginvaltuuston päätettävä nyt kansanäänestyksestä   (ps)


15.12.07 Kurikan kaupunginvaltuuston päätettävä nyt kansanäänestyksestä   (ps)

Kurikka ja Jurva ovat käynnistäneet toistamiseen kuntaliitosneuvottelut. Tällä kertaa ilman valtuustojen päätöksiä. Tarkoitus on laatia kuntaliitossopimus valmiiksi pikavauhdilla ja tuoda sen jälkeen sopimus hyväksyttäväksi valtuustoille jo vuoden 2007 puolella. Kuntalaisia ei aiota asiassa kuulla ja on päivän selvää, ettei asiasta kyetä järjestämään edes valtuutetuille kattavaa tiedotustilaisuutta.

Keräsin lauantaina 15.12. Kurikan Halpa-Hallin edustalla tarvittavat 440 kurikkalaisnimeä aloitteeseen neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämiseksi Kurikassa Kurikan ja Jurvan mahdollisesta kuntaliitoksesta.

"Kansanäänestysaloitteen voi tehdä vähintään viisi prosenttiaäänioikeutetuista kunnan asukkaista. Valtuuston on viipymättä päätettävä, toimitetaanko aloitteessa tarkoitettu kansanäänestys." (Kuntalaki 1. luku, 31 §)

Lain kirjain siis edellyttää, että Kurikan kaupunginvaltuuston on otettava kansanäänestysaloite käsittelyyn ennen kuin se päättää mahdollisesta kuntaliitoksesta, olipa kaupunginhallituksen kanta mikä hyvänsä. Muutoin mahdollinen kuntaliitospäätös todennäköisesti kaatuisi hallinto-oikeudessa, josta on haettu ja saatu oikeutta vähän pienemmissäkin asioissa.

Mikäli valtuusto hyväksyy aloitteen, tarkoittaa se käytännössä sitä, että asiasta keskustellaan julkisesti, voidaan järjestää mahdollisesti tiedotustilaisuuksia, jos rohkeutta löytyy ja pidetään lopulta myös neuvoa-antava kunnallinen kansanäänestys. Päätös mahdollisesta kuntaliitoksesta siirtyy vuodelle 2008, jolloin järjestetään myös kunnallisvaalit. Jos kansanäänestystä ei järjestetä, moni asia jäisi pimentoon ja kuntaliitos syntyisi savijaloille.

Laki kunnallisesta kansanäänestyksestä ei ole olemassa vain huvin vuoksi vaan siksi, että sitä myös käytetään. Jos sitä ei käytetä nyt, niin siinä tapauksessa varmaan kannattaa paikallisen kansanedustajan avustajana toimivan valtuuston puheenjohtajan alkaa yhdessä päämiehensä kanssa laatia eduskunnassa lakialoitetta kyseisen lain poistamiseksi kokonaan.

Vesa-Matti Saarakkala,  kaupunginvaltuutettu (PerusS)

TAKAISIN