Thors Astrid (rkp)
Kehityspolitiikasta tarvitaan laaja keskustelu, 18.10.07
18.10.07 Kehityspolitiikasta tarvitaan laaja keskustelu (rkp)
Valtioneuvosto teki 18.10.07 periaatepäätöksen hallituksen
kehityspoliittisesta ohjelmasta, joka on voimassa hallituskauden loppuun.
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors on erittäin
tyytyväinen siitä, että kehityspolitiikkaa määritellään laajasti,
koskemaan kehitysyhteistyön lisäksi myös muita politiikkasektoreita.
Ulkoministeriön rooli on keskeinen, mutta myös muut ministeriöt
osallistuvat aktiivisesti Suomen kehityspolitiikan toteuttamiseen.
- On keskeistä, että kehityspolitiikka nähdään kokonaisuutena ja, että
sitä toteutetaan johdonmukaisesti. Myös jatkossa hallituksen nimeämä
kehityspoliittinen toimikunta tulee vuosittain antamaan arvionsa
ohjelman toteuttamisesta, mikä on tärkeää, Thors sanoo.
Ohjelman käsittelyssä Ruotsalaisen kansanpuolueen hallitusryhmä painotti
eduskunnan keskeistä roolia kehityspoliittisessa keskustelussa. Tarvitaan
laajaa julkista keskustelua kehityspolitiikan tavoitteista ja
toimenpiteistä. Eduskunta saa tähän jatkossa mahdollisuuden, kun
hallitus vuosittain antaa kertomuksen toteutuneesta toiminnasta ja
tulevista painopisteistä kehityspolitiikan alalla.
Muut Rkp:n hallitusryhmän aktiivisesti esille nostamat kysymykset
ohjelman suhteen oli naisten aseman huomioiminen erityisesti kriiseissä
ja yrittäjinä, sekä tyttöjen koulutuksen kiistaton merkitys kehitysmaille.
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors korosti myös, että
muuttoliikkeet vaikuttavat kehitykseen vahvasti, sekä myönteisessä
mielessä että haittaavasti. - Nostimme myös esille puhtaan veden ja
saniteetin tärkeyden, kuten myös auringon ja tuulen esimerkkeinä
yhteistyöalueista energian alueella.
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (RKP)

