Miapetra Kumpula-Natri (sdp)
Energiatiedotuksen resurssit tarpeen 23.11.07
23.11.07 Energiatiedotuksen resurssit tarpeen
- Hallituksen eilen päättämässä ensi vuoden budjettia täydentävässä
esityksessä perutaan energiatiedotuksen leikkauksia. On erittäin tärkeää,
että tuuliatlaksen päivitys on nyt otettu mukaan. Tukea tarvitaan
kuitenkin kansalaisten tiedon lisäämiseen. Energiatehokkuudesta vastuuta
kantavan Motivan taloudellisia resursseja ei saa leikata, sanoo
kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri, SDP:n ilmasto- ja energiatyöryhmän
puheenjohtaja.
- Tiedottaminen ja asenteisiin vaikuttaminen on laajalti tunnustettu yksi
tärkeimmistä keinoista parantaa energiatehokkuutta ja vähentää sitä kautta
päästöjä. Se vaatii erityistä tukea ja toimintaohjelman. Jos maksujen ja
verojen korottamisen aiheuttamien hinnannousujen tarkoitus on ohjata
säästämään kulutusta, tulee tiedottamisen sen rinnalla parantua niin, että
ihmisillä on tietoa mahdollisuuksista säästää.
- Kun eko-omatunto kasvaa, täytyy saada myös tietoa siitä, miten toimia
ympäristön kannalta oikein, tähdentää Kumpula-Natri.
Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sdp)

