Kaikkonen Antti (kesk)
01.05.08 Ruuan veronalennusta aikaistettava! (kesk)
01.05.08 Ruuan veronalennusta aikaistettava! (kesk)
Opiskelijoille tämä vuosi on parempi kuin aikoihin. Hallitusohjelman mukaisesti opiskelijoiden vapaasti tienattavan tulon rajat nousivat tämän vuoden alusta 30 %. Nyt opiskelijat voivat siis työskennellä aiempaa enemmän opintojensa ohella ilman että opintotuki leikkaantuu. Tämä on monien opiskelijoiden toivoma muutos. Aiemmat ahtaat tulorajat ovat johtaneet siihen, että tuhannet opiskelijat ovat joutuneet palauttamaan opintotukea jälkikäteen takaisin.
Ensi syksynä myös opintoraha nousee 15 prosenttia. Korotusta opintorahaan on odotettu jo viisitoista vuotta, joten ratkaisu syntyi kyllä viimeisellä mahdollisella hetkellä. Edes indeksitarkastuksia ei opintorahaan ole tehty, vaikka elinkustannukset ovat vuosi vuodelta nousseet. Asia nostettiin pöydälle tosissaan jo viime hallituskauden lopulla, mutta päätökset saatiin aikaan vasta hallitusneuvotteluissa vuosi sitten. Olen opintotuen parannuksista erityisen iloinen, sillä olen henkilökohtaisestikin tehnyt eduskunnassa paljon töitä näiden parannusten aikaansaamiseksi. Ja tiedän, että opiskelijoiden toimeentulo on ollut todella tiukoilla viime vuosina.
Myös eläkkeisiin saatiin parhaat korotukset vuosikausiin. Kansaneläkkeen tasokorotus tämän vuoden alussa ja verotuksen keventäminen suurella osalla työeläkeläisistä ovat olleet kaivattuja toimenpiteitä. Jatkossa täytyy erityisesti kaikista pienituloisimpien eläkeläisten asemaa pyrkiä edelleen parantamaan. On syytä muistaa, että yhteiskuntamme menestyksen pohjan ovat rakentaneet tämän päivän ikäihmiset. On kohtuullista, että heille taataan kohtuullinen toimeentulo, hyvä terveydenhuolto ja muu vanhuuden turva.
Siksi hallituksen sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä olisi syytä sopia toimista, millä luodaan ns. takuueläke pieneläkeläisille. Takuueläkkeen on oltava nykyistä kansaneläkettä suurempi eläkkeiden minimitaso, joka olisi kaikille eläkeläisille taattu perusturva. Mahdolliset työeläkkeet tulisivat tämän takuueläkkeen päälle.
Opiskelijoiden, eläkeläisten, lapsiperheiden ja käytännössä koko väestön toimeentuloon on ryhtynyt vaikuttamaan yhä vahvemmin yleinen hintatason nousu. Tämän on jokainen voinut huomata esimerkiksi ruokakaupassa käydessään, huoltoasemalla tankatessaan ja vuokria tai muita asumisen kustannuksia maksaessaan. Hintojen nousu on ollut nyt varsin voimakasta ja selvästi havaittavaa. Erityisesti taustalla on maailmanmarkkinatilanne, joka on vaikuttanut sekä ruuan että energian hinnan nousuun.
Matti Vanhasen hallitus arvioi lähiaikoina uusia veropoliittisia ratkaisuja. En lähde neuvomaan hallitusta työn verottamista koskevissa ratkaisuissa, mutta esitän harkittavaksi ruuan arvonlisänveron alennuksen aikaistamista. Nythän ruuan alv-alennus on kaavailtu syksylle 2009.
Erityisesti pienituloisten talouksien ja lapsiperheiden kannalta olisi erittäin toivottavaa, että hallitus aikaistaisi ruuan verotuksen alentamista jo vuoden 2009 alusta voimaan tulevaksi. Ruuan hinnan nousu on viime kuukausina ollut niin nopeaa, että rauhoittavat toimenpiteet olisivat erittäin perusteltuja. Alan toimijoiden on myös pidettävä kiinni lupauksistaan, että veronalennukset menevät suoraan hintoihin. Ruuan veron alentaminen parantaisi myös yleistä ostovoimaa ja olisi osaltaan lisäämässä vauhtia kansantalouden rattaisiin."
Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk)

