Hyssälä Liisa (kesk)

01.05.08 Hallitus tukee nuoria, pienituloisia perheitä (kesk)



01.05.08 Hallitus tukee nuoria, pienituloisia perheitä (kesk)

- Ensi vuoden alusta toteutuu yksi historiallisimmista tulonsiirroista, kun pienimmät äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahat korottuvat työmarkkinatuen tasolle. Korotus on runsaat 160 euroa kuukaudessa.
Keskusta haluaa, että näillä korotuksilla vahvistetaan perheen perustamista ja tuetaan kaikkein pienituloisimpien nuorten perheiden toimeentuloa.

Kun Keskusta tuli viime kaudella hallitukseen, perhepolitiikassa toteutettiin suunnanmuutos. Kymmenen vuoden pysähtyneisyydestä käännyttiin perhepolitiikassa uuteen nousuun.

- Keskustan ajamana korotettiin myös viime hallituskaudella pienimpiä äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahoja runsaalla 90 eurolla kuukaudessa.
Nykyisessä hallituksessa jatketaan entistä vahvemmin tällä linjalla.

Hyssälän mukaan vähimmäispäivärahojen tason korjaamista työmarkkinatuen tasolle on odotettu pitkään.

- Kysymys on epäkohdan korjaamisesta. Vanhasen II hallitus harjoittaa sosiaalisesti oikeudenmukaista politiikkaa parantamalla pienituloisten perheiden asemaa.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä


TAKAISIN